![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
![]()
27.3.2010 Mahtava maaliskuu
![]()
Olemme erityisen tyytyväisiä Emman menestykseen, sillä alkuvuodesta Emmalta jouduttiin
poistamaan kaksi hammasta. Molemmat hampaat olivat lohjenneet todennäköisesti hirvenluita
syödessä. Onneksi ensimmäisen hampaan kohdalla otettiin röntgenkuvat Kennelliittoa varten,
koska kuvista huomattiin myös toinen lohjennut hammas. Toisen hampaan juureen oli jo alkanut
kehittyä paisetta, joten sekin pystyttiin hoitamaan ennen kuin mitään vakavampaa olisi
tapahtunut. Nyt suussa on kaksi kaunista koloa ja taskussa todistukset näyttelyitä varten.
Ainakin Norjassa todistukset hyväksyttiin, joten uskallamme alkaa miettimään tulevia
näyttelyitä.
Muuten talvi on sujunut tavanomaisissa merkeissä. Koirat ovat nauttineen lumesta ja agilityä
on treenattu ahkerasti.
![]()
6.9.2009 Elossa ollaan =D
![]()
Keväällä harrastettiin hieman terveystarkastuksia. Emman silmät peilattiin uudestaan
ja tällä kertaa tuloksena oli PPM. Iita kävi rankemman setin, kun neidiltä tutkittiin
lonkat, polvet, kyynärät ja selkä. Silmäthän tarkistettiin jo ennen pentuja. Tarkemmat
tiedot Iitan tuloksista löydät Iitan omalta sivulta.
Kesän aikana on kierretty hieman näyttelyitä molempien koirien kanssa. Iitalle on tullut
ERIä ihan hyvin, joten eiköhän ne puuttuvat sertit sieltä joskus tule. Emma sai Kokkolassa
toisen Suomen CACIBinsa, joten pitäisiköhän tässä nyt alkaa suunnitella ulkomaanreissuja...
![]()
Iitan synttäreitä juhlittiin 28.8. ja ipana täytti jo kolme vuotta. Alla kuva päivänsankarista
kakkuineen.
![]()
12.8.2008 Ohhoh, Emma minkä teit!
![]()
Suurimmasta yllätyksestä on kuitenkin vastannut Emma. Neiti meni kehässä kuin naurava
nakki ja suureksi yllätykseksi oli VSP. Näin ollen Emma saikin ensimmäisen CACIBin ja
sen kauan kaivatun viimeisen SERTin Suomen muotovalion titteliä varten! Syksyllä käymme
vielä parissa näyttelyssä, mutta sitten vaihtuukin laji agilityyn. Emma ja Saara pääsivät
Corgiseuran Suur-Helsingin alaosaston agilityn alkeiskurssille. Kohta on taas koko porukka
koossa, kun Saara ja koirat muuttavat Mikon luo Helsinkiin.
10.12.2007 Joulun odotusta...
Lumi tuli, lumi suli. Riemua riitti vähän aikaa, mutta taas alkoi kuraralli. Emma toipuu
leikkauksesta loistavasti. Ensimmäiset juoksuhetket Iitan kanssa on jo juostu, mutta se
on vielä harvinaista herkkua. Jalka on parantunut niin hyvin, että tässä uskaltaa jo
suunnitella ensi vuoden näyttelyitä ja viimeisen sertin metsästystä. Nyt odotellaankin
jännityksellä joulua ja sitä, saavatko Emma ja Iita paljon lahjoja.
26.9.2007 Emman polvi leikattiin
![]()
14.8.2007 Serti kuulumisia
![]()
29.7.2007 Kesä kuulumisia
![]()
15.4.2007 Kevättä rinnassa
Edellisen päivityksen jälkeen on tapahtunut paljon. Mikko muutti Helsinkiin
työn perässä ja tytöt ovatkin nyt kolmistaan Oulussa. Onneksi Mikko tulee
aina parin viikon välein käymään.
![]()
Koiruuksilla on kevättä rinnassa ja rapa roiskuu! Talvi alkaa olla mennyttä
ja uuden vuoden reissu Ylläkselle on enää muisto. Emman kanssa valloitettiin
Kuer-tunturi ja molemmat pääsivät komentamaan poroja.
Emma teki paluun näyttelykehiin Tuusniemellä helmikuussa ja tuloksena oli H.
Näyttelyn jälkeen Emma pääsikin taas laihdutuskuurille, että Oulussa menisi
sitten paremmin.
Galleria on uudistunut ja se on muuttanut osoitteeseen
http://gallery.corgipallero.net/.
Sinne on myös ilmestynyt uusia kuvia...
22.10.2006 Emman ja Iitan uudet sivut
Vihdoinkin on uudet sivut valmiit ja Iitakin saanut oman osastonsa. Ensilumikin satoi tänään ja
Iitalla riitti ihmettelemistä. Emma oli tuttuun tapaan onnesta soikeana ja hupelti menemään kuten
aina ennenkin.
15.10.2006 Iita tuli kotia!
Emma kotiutui jo pari viikkoa sitten ja tänään tuli pienikin vihdoin kotia. Kyllä on aika kullannut
muistot Emman pentuajoista tai sitten Iita on vain paljon riiviömpi kuin äitinsä. Katsotaan nyt miten
ipana kotiutuu. Eiköhän se Emma-äitee opeta sen tavoille.
28.8.2006 Emmasta tuli äiskä!
![]()
2.7.2006 Serti tulla tupsahti!
![]()
26.6.2006 Kesäkuulumisia
![]() ![]() ![]()
13.5.2006 Emma pääsi kesätöihin
Emma on aloittanut kesätyöt eli neiti vartioi parvekkeella silmä kovana mitä pihalla tapahtuu.
Kaikesta epäilyttävästä ilmoitetaan niin, että piha raikaa. Pääsiäinen tuli ja meni Kajaanissa
ja Wappua vietettiin pääosin teekkareiden kanssa. EH-automaatti iski jälleen... Tuloksissa
lisätietoja. Ensi viikonloppuna onkin sitten corgien agilityviikonloppu Kajaanissa. Saas nähdä
miten käy...
4.4.2006 Kevättä rinnassa
Aprillipäivänä pyörähdettiin Polvijärven ryhmänäyttelyssä ja punakone jylläsi jälleen kerran!
Ihan hyvä tulos kuitenkin ja kokemusta tuli taas lisää. Galleriaan on lisätty uusia kuvia Emman
talvisista puuhista ja näyttelystä.
17.2.2006 Aurinko paistaa ja lunta sataa...
Emskun etusivulle on ilmestynyt uusi kuva ja galleriaankin on putkahtanut kasapäin uusia kuvia.
Kiirettä pitää, kun pitäisi ulkona kirmata auringon paistaessa ja telkkarista tulee olympiakisat.
Emman mielestä miesten taitoluistelua on kiva katsoa, mutta sekään ei vedä vertoja snookerille
tai naisten tennikselle.
10.1.2006 Hyvää uutta vuotta 2006!
Emma toivottaa hyvää uutta vuotta kaikille tutuille ja tuntemattomille. Joulu meni Suomussalmella kinkkua
syöden ja uusi vuosi Ylläksellä. Kotimatkalla käytiin ulkomailla, ihan Ruotsissa asti. =) Loppiaisena
käytiin Tamminäyttelyssä ja EH tuli taas kerran. Arvostelu löytyy tulokset-sivulta ja matkakertomus
tulee myöhemmin.
19.11.2005 Emman kuulumisia
Saatiin ensilumi 14. päivä ja siitähän se riemu repesi. Mikään ei ole niin kivaa
kuin peuhata lumihangessa naapurin Ekon kanssa. Isänpäivä-viikonloppuna käytiin
lomailemassa Kajaanissa ja Emma pääsi taas nauttimaan maalla olosta.
12.10.2005 Emman kotisivut avattiin!
Emman uudet sivut avattiin osoitteessa www.corgipallero.net.
![]()
12.9.2005 Emmalla oli synttärit!
Emma täytti 1 vuotta! Emma sai synttärilahjaksi häkkiinsä uuden alustan ja
siankorvan. Emma herkutteli maksalaatikkokakkua joka oli kuorrutettu
kermaviilillä ja koristeltu nakeilla. Kakku tarjoiltiin puruluulautaselta.
|
||